En
edes muita paria edellistä viikkoa, niin kovasti olen sykkinyt. Mukana
lentokenttää, töitä, töitä, töitä, polttarit, saunomista, vappubileet, varoitus
naapureilta, sushia ja sinkoilua. Ohessa ja osittain edessä myös opinnäytetyön loppumetrit,
puuttuvan espanjankurssin hoitaminen, jäätävä tarve nukkua putkeen vähintään 13
tuntia ja halu hillua kaupungilla niin, että arvokkaat asiat hukkuvat menossa.
Mutta
80 tunnin työviikkoa seuraa lomapäiviä, saldovapaita, tyhypäivä, rentoja
iltoja, rauhallista yhdessäoloa ja ties mitä muutoinkin. Sekä tietty häät,
joita olen rakentanut jollain tasolla jo yli vuoden. Joskus pienet asiat
tuntuvat niin toissijaisilta isojen asioiden äärellä, mutta uimastadion on
juuri avattu. Ja minun pyöräni on työpaikan sisäpihalla iloisesti valmiina
lähtöön.
Lakkasin kynteni
kirkkaan keltavihreiksi
muistuttamaan kesän lähestymisestä.
Kohautin hartioitani hellästi
ja livahdin ulos stressipuvustani.
Jäin seisomaan alasti kasan keskelle,
kuin Havis Amanda konsanaan.
Peittelin itseäni epätoivoisesti
kätösilläni,
ja leikin olevan häveliäs,
vaikka hetkeä aiemmin
olinkin retuuttanut
alastonta vartaloani
laiturilta mereen
ja kikattanut iloisen kepeästi.
Turkki jäi, minä nousin.
Enkä aio juuri nyt tähän hätään huolia
niin paljon kuin yleensä.
Tassuissani loistavat totorotohvelit, tuovat iloa opiskeluun.
