Istun koululla ja mökötän.
Ympäristö ahdistaa. Olisin mieluummin halunnut mennä uimaan, tai olla jo
töissä, mutta sen sijaan minä mätänen täällä, kaiken harmauden ja ahdistuksen
ympäröimänä. Minusta ei selvästi ole
opiskelijaksi, tämä on niin turhaa. Onnea vaan teille kaikille valmistuneille
superihmisille: nostan hattua. Ja ryömin takaisin jonnekin koloon
jatkomurjottamaan omaksi ilokseni.
Mikään muu ei ole niin
perseestä kuin pakko, etenkin silloin, kun ei haluaisi tehdä yhtään mitään. Minäpä käperryn koloon ja kuolen ikävään. Mainio, karhumainen ajatus. Nähdään keväällä
taas, kun aurinko paistaa ja linnut laulavat paskoen samalla olkapäälleni. Kelpaa
mulle, jos kysytte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti