Vauhti päällä, suunta hakusessa?

Tämä on niin jännää: olen edelleenkin ihan sekaisin. Alkoholilakko päättyi viime perjantain minikemuihin, jotka tulivat tarpeeseen. Nyt olen jopa repäissyt ja juonut muutaman mukillisen skumppaa vuonna 2007 aloittaneiden opiskelijakavereiden kanssa. Skoolasimme niille kolmelle, jotka ovat jo valmistuneet ja skoolasimme uudelleen meille viidelle valmistumattomalle.

Moni muukaan ei vielä ole valmistunut, mutta vain meillä viidellä on todella mahdollisuus valmistua. Me kaikki olemme niin erilaisissa tilanteissa: yksi asuu Mumbaissa, toinen Los Angelesissa. Molemmat ovat naimisissa; toisen liitto on aito, toisen feikki. Me muut asumme Helsingissä, olemme töissä, stressaantuneina ja taistelemme Kelan/pankin/itsekurin kanssa. Meistä muutama ei ole varma omasta parisuhdestatuksestaan. Ilmassa on YT-neuvotteluja ja työnhakua, läheisyydenkaipuuta ja itsenäistymistä. Mutta me kaikki olemme nyt täällä, viimeisillä voimillamme koulun penkille raahautuneina, tukea ja turvaa kanssaopiskelijoista etsimässä. Meissä kaikissa asuu pieni toivonkipinä.

Minun kipinäni on ihan paras; se polttaa minua molemmista päistä. Olen mennyt aktivoitumaan; olen palannut multitäskingin ihanaan maailmaan. Minulle ei riitä enää loikoilu sängyllä; minä lähden juoksemaan. Minua ei kiinnosta enää turhanpäiväinen hortoilu, vaan kaipaan aktiviteettejä. Minä en halua aina tehdä aloitetta enkä päättää jokaista liikettäni, mutta tärkeintä on se liike. Eteneminen, jatkuvuus. Mutta onkohan suunta oikea?

Tunnistan itseni selkeästi, vanhan itseni. Sen minän, joka ennen eroa teki, toimi ja sai aikaiseksi. Vei päätökseen niin monia kauniita asioita. Mietin, olenko ollut 1,5 vuotta aivan eri ihminen kuin yleensä. Tunteeko kukaan minuun viimeisen puolentoista vuoden aikana tutustunut minua lainkaan? Olenko näytellyt rauhallista ja passiivista; olenko teeskennellyt olevani seesteinen? Miltä todellinen, terve minä oikeasti tunnun?

Ei pilkkuja, ei kutinaa, mutta jokainen lasi skumppaa pelottaa. Siispä tiedän taas, että alkoholi saa luvan jäädä loka-marras-joulukuuksi. Muutaman lasin glögiä ja punaviiniä sallin itselleni huoletta ja lauantaina juhlimme syntymäpäiviä. Se tulee tarpeeseen, edelleenkin, ja riittää vähäksi aikaa. Alkoholista on helppo luopua, kun löytää vaivaisen kolmen skumppamukillisen jälkeen itsensä heräämästä klo 3.30 pesemään hampaita ja kampaamaan tukkaa. Unen laatu on kuin keskittymiskykyni kolmen puolen litran kahvikupillisen jälkeen; minä istun, teen ja tuijotan näyttöä, mutta kädet tärisevät ja mieli harhailee. Tämä ei vain toimi minulle, sillä minun kroppani ei kaipaa stressiä.

Stressittömyyttä ajatellen olen päättänyt jatkaa eksessiivistä mieltä turruttavaa liikuntaa, opinnäytetyön parissa puurtamista sekä ennen kaikkea itseni rakastamista. Se onkin yllättävän mukana harrastus.

Ja minusta olisi ehkä tärkeää, että puhuisimme. Vaikka onhan sekin ihan kivaa, että leikit minun kadonneen kokonaan maanpäältä. Jos oikein pinnistät ja keskityt, ehkä katoan kokonaan!

Magenta Skycode – Go Outside again