Lääkäri
taputteli käsivarsiani ja totesi, että jos tunne on samanlainen kummallakin
puolella, kyseessä ei liene mikään tyrä. Siltikään minun pääni ei taivu ja
vatsa on Buranayliannostuksesta jo aikalailla sekaisin. Mutta ei hätää, jaksan
hymyillä. Saikku ei ole tarpeen, jos pää toimii.
Ihmettelen
aina ajoittain, kuinka onnistun selviämään järkyttävistä viikoista.
Itkunsekaisista aamuista, väsyneestä sähläämisestä. Jotenkin oudosta kaikesta
selviää lopulta, mutta voi kummaa. Mistä tämä energia tulee: mikä saa minut
jaksamaan? Kaikkien pitäisi joskus miettiä ja muistaa, ettei luovuttaminenkaan
aina ole katastrofi.
minä
tajusin jotain tänään aamulla
kun
heräsin
9
tunnin yöunien jäljiltä
flunssaisen
jähmeäni ja silti valmiina
ehkä
se olet sinä
kauhean
kiva olet ainakin
Päivän
lääkitys: pitkäkestoisesti vaikuttava tulehduskipulääke, Duact,
D-vitamiinilisä, lihasrelaksantti ja lasillinen kuohuvaa, hyvässä seurassa (ja nuo kaikki hieman toisenlaisessa järjestyksessä)...
...ja
niin: Röyksopp - Eble
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti