Painavia pohdintoja

Jännästi olen ollut muualla, muissa maailmoissa, toisaalla lähiaikoina. Siihen on kaksi syytä, jotka ovat kaiken A ja O. Nimittäin ajanpuute ja opinnäytetyö. Kärsin kummastakin, tasapuolisesti; suren kohtaloani. Aika ei riitä elämään eikä oppariin, ja työt huipentuvat ensi viikonlopun rientoihin. Minua niin kovin jännittää, mutta tämä on hyvää jännitystä.

Tein tänäänkin kymmeniä sivuja tuloksia; pohdin ja spekuloin, pyörittelin sanoja. Sitä luulee olevan kielitaidoltaan kykenevä, mutta kyllä yli 50-sivuisen opuksen tuottaminen englanniksi tuottaa jo minullekin vaikeuksia. Vituttaa lievästi, ei liikaa. 

Minull on kolme työpistettä, kaksi konetta. Pyörittelen paperia ja pinoittain notkuvia kirjakasoja pitkin poikin, puolelta toiselle ja pohdin, josko kehtaisin lähteä pihalle pyörimään, pitämään pientä taukoa. En uskalla ulostautua, sillä pelkään työni ja motivaationi pakenevan siinä samalla. Sen sijaan pyykkäsin, pakersin kakun ja pastasalaatin. Nyt odotan sinua kotiin. Minua hymyilyttää, mutten oikein tiedä miksi.

Rankkoja ovat nämä pakonedessä pyrähtelyt. Mutta ei auta muuta kuin pakertaa pakertaa.

Ainakin olen parempi kuin ennen.

Ehkä jopa paras,

pallinaamaisin ja pökerryksissä.

Ja ihan kohta pihalla.