Rakkaudesta rehuihin

Pyrähdin kahden päivän ajan, enkä oikein tiedä missä olen nyt. Hassu olo. Takana iloiset 25h töitä kahdessa päivässä ja mielessä päällimmäisenä luulelma siitä, että on jo ainakin torstai, kenties perjantai. Silti hykertelen melko tyytyväisenä, sillä yksi asia on pulkassa ja voin ryhtyä seuraavaan. Nimittäin pienviljelijäksi.

Sain siis viljelypalstan, vihdoin! Jonotimme vain 4 vuotta. Nyt onni koittaa ja pääsemme viljelemään perunaa, purjoa, palsternakkaa ja porkkanaa niin paljon kuin vain jaksamme. Palsta on minulle hieman etäällä, mutta lähellä vanhempieni kotia, joten kasteluvastuiden jakaantuminen saattaa jäädä epätasaiseksi. Pääsen viettämään samalla laatuaikaa vanhempieni kanssa (ei sarkasmia, tällä kertaa).

Pienenä viljelin omaa maalänttiäni useana kesänä Kumpulan kasvitarhalla. Ala-asteikäisille järjestettiin kesäviljelyä, joka ei maksanut mitään. Olimme silloin niin köyhiä, että nostimme muidenkin perunat maasta, jotta saisimme ruokaa pöytään. Avomaankurkkusadosta riitti hedelmää vielä joulupöytään, kun säilöimme kurkkuja kilokaupalla. Valkosipulit eivät koskaan muuttuneet syötäviksi ja retiisit popsi pupu, mutta ei se minua haitannut: työnjako oli silloinkin jo selvä, sillä mitä pelasin jalkapalloa muiden lasten kanssa äitini kyökkiessä multaa ja kitkiessä rikkaruohoja.

Kesä oli hienoa aikaa. Muista tunteen, kun kädet iskee multaan; kun aurinko paahtaa hennot taimet lurpalleen ja tuntuu siltä, että kastelemassa saisi olla todella 24/7. Onhan minulla ollut oma piha jo kolmen vuoden ajan ja on toki uudessa kodissakin, mutta maapalsta nyt vain on eri asia. Kasvattaminen muistuttaa elämän yksinkertaisuudesta ja antaa aikaa. Mikään ei ole ihanampaa kuin sadonkorjuu; silloin mieli lepää.

jollain tasolla

jollain hyvällä tavalla

sain revittyä energiaa, jota en tiennyt minulla olevan

puhuin kaksi päivää espanjaa ja päätäni särkee

mutta se on hyvä särky

seurausta liiasta ajattelusta

sellaisia särkyjä minulla on todella harvoin