Oi, hassua, meinasin oksentaa hetki sitten. Hörppäsin innoissani kahvia, kun on niin hyvää ja minulla on viimeisen aamun tunnelma, vaikkei olekaan viimeinen aamu. No mutta, minä hörppäsin, ja samanaikaisesti masuni pohjalla joku kierähti, kääntyi solmulle ja teki pienen suloisen kuperkeikan. Ja kahvi, joka oli onnellisesti matkalla alas, säikähti. Otsalleni nousi kylmä hiki ja minä nieleskelin ja pohdin, kuinka moni kollega taas luulee, että olen raskaana. Kahvi rauhoittui ja jatkoi matkaansa ja minä huokaisin helpotuksesta, sillä ei ole mukavaa oksentaa omalle työpöydälleen. Tai siis kollegan pöydälle. Uskokaa, minä tiedän.
Olen edelleenkin kananlihalla ja kahvikupposeni on täynnä jähmälämmintä oksetusnestettä. Se hieman tuijottaa minua, vaatii selitystä kelpaamattomuudelleen, kuten me kaikki. Kahvilla ei ole omaa varoitushuutoa, mutta minulla on. Mangustin lailla tarkastelen maailmaa ja ihmisiä ympärilläni; takajaloilleni jähmettyneenä, erektoituneena katson kaiken yli ja etsin vaaran merkkejä. Samalla huudan KRIRIIRIRIKRIRKRKKIRIKKKKK ja toistan koodattuja lauseita:
"Ooksä tosissas?"
"Eksä haluu jo omaa aikaa?"
"Emmä jaksais hengaa itseni kanssa näin paljoa."
"Soot ihan hullu."
"Mä oon ihan paska diili!"
"Vielä ehdit pakenemaan ihan hyvin, hei, tiedäthän?"
"Sä vaan luulet, et mä oon hyvää seuraa."
"Mitä jos tekisit tänään jotain, mistä sä oikeesti tykkäät?"
"Mä haluaisin olla niin paljon parempi."
"Sä et tajuu, mitä oot tilaamassa."
"Mun tekee mieli SIIVOTA ja ostaa MUURAMEN TV-TASO ja RIEHUA."
"Joku päivä säkin tajuut. Niin se aina menee."
"Ei kukaan jaksa mua kovin pitkään."
"If I were you, I'd run."
Fishy fishy, eikö vain? Meikäläinen täällä vaan varottaa, eikä kukaan juokse!!! Onneksi voin aiempaan kokemukseeni turvaten todeta, että kaikki on aina vaan mun rahojeni perään. Ja mun peräni perään. Persoona, pah. Falling in love with someone's personality is SO LAST SEASON.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti