Muutto tietää muutosta

Odotan sitä hetkeä, kun tiedän, että kaikki on pakattu. Kellarikomeron mörkö on selätetty, vaatevuori on asettunut nätisti mustiin, laputettuihin jätesäkkeihin. Keittiön komeroiden kuivatuotteet odottavat suloisesti rivissä keltaisen postilaatikon pohjalla. Se päivä lähenee, väistämättä, aivan kuten kevät, joka lopulta muuttuu kesäksi. Unelmoin auringon tunteesta ihollani, sillä sitä opin rakastamaan kesän aikana. Ensimmäistä kertaa eläessäni, lääkkeenkaltaisena aineena, mutta silti.

Minä pesen pyykkiä ja teippaan pahvilaatikoiden pohjat umpeen vaikka jeesusteipillä, jos on tarpeen. Kasaan ylähyllylle ne astiat, jotka eivät ole minun eivätkä sinunkaan, tai jotka joutavat joko kirpputorille tai isovanhempieni vanhan talon uusiksi käyttöastioiksi. Minä pyyhin pölyt, murut, örrit ja muut lattialle ja lupaan imuroida ihan kohta, kunhan saan tämän hyllyn vielä tyhjäksi. Löydän kaivellessani ikiaikaisen modeemin, Neotigason-kuurin ensimmäisen reseptin, ambulanssihenkilökunnan antaman raportin, joka tulostui niin herttaisesti matkatulostimesta ulos silloin kerran, silloin joskus. Laitan käteni laatikkoon ja osun suoraan kadonneeseen matkavakuutuskorttiini. Pyydän sinua laittamaan sen lompakkooni turvaan, jottei minun tarvitsisi enää sitäkään etsiä.

Sinä teet työtä käskettyä, vaikka oletkin flunssassa ja ehkä vähän hämmentynyt koko tilanteesta, ja minun väsymyksestäni johtuvasta kireydestä. Ehkä minä taistelen flunssaa vastaan, ehkäpä orastavaa surua ja sitä pohjatonta väsymystä, joka minua on aina ajoittain vaivannut. Enkä osaa enää olla hyvä ja rakentava, mutta olen toki pahoillani. Vaikken sitä sanokaan.

"Mutta kun" minä valitan sisimmisäni ja toistan mantraa: en nuku hyvin EN NUKU HYVIN. Käännän kylkeä, herään jokaiseen rasahdukseen. Lehti postiluukusta, orava ikkunassa. Äläkä unohda pahaakin pahempaa lonkeronaamaista miestä, joka läksyttää minua unissani. Jokin saa minun vähäiset ajatukseni harhailemaan hyvästä huonoon sekunnin murto-osassa, ennen kuin edes huomaan, mitä ajattelen.

Kaikkein eniten

minua pelottaa

tämä työ ja vastuu,

tämä rajuakin rajumpi puurtaminen.

Opinnäyte ei tee itse itseään,

minun on se tehtävä,

eikä kevät näytä muutenkaan helpolta.

Minä haluaisin unohtaa kaiken. Sulkea silmäni ja upottaa varpaani rantahiekkaan. En jaksaisi kaupungin melua ja hälyä, vaan haluaisin auringon iholleni, lämpimän tuulenvireen, sandaalit. Haluaisin lentokoneen hurinan ja sen tunteen, kun tietää, ettei koneesta pääse ulos ikään kuin koskaan, ellei torkahda edes hetkiseksi. Minä haluan lomalle, etelään. Minä haluan aurinkoon, mutta ennen kaikkea minä haluan ansaita sen kaiken.

Minä haluan olla ylpeä itsestäni.

Kings of Convenience: Quiet is the new loud (full album)