keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Muuttamisen juhla





Kaikki muutettu. Koti on kuin pommin jäljiltä. Kulkuväylä keittiöstä sänkyyn vaatii vähintään aitajuoksijan taitoja. Suihkussa saa käydä peräti neljän banaanilaatikon kanssa. Ööö… deodorantti?

 Aamumme iloksi maalarisetä tuli seitsemän jälkeen porailemaan reikiä keittiön kaappeihimme. Olin siinä vaiheessa jo kuin ihmeen kaupalla pukenut päälleni. Tosiaan uudenkarhea keittiömme on muuten ihan kiva, paitsi että astianpesukoneen putkien pitää olla kolme metriä pitkät, jotta ne riittävät koneesta hellan ja laatikoston takaa allaskaapin liitäntöihin.

Siinä sille naurettiin, vaikka eihän siinä mitään hauskaa ole. MINÄ ITE pääsee taas vauhtiin, kun meikäläinen ryhtyy asentamaan astianpesukonetta. Tarjosinhan minä maalarisedälle kirvestäni, kun en valitettavasti pistosahaa omista. Eikä kumpikaan kahdesta porastani ole tarkoitettu poraamaan jättiläisreikiä. Olisikohan siitä tasohiomakoneesta ollut hyötyä?

Tämä tekniikan ihmelapsi alkaa olla jo hieman kypsää kamaa noin muutoinkin, lähinnä koska sääriluiden mustelmat eivät koskaan ala parantua, kun koko ajan kolhin itseäni uusiin kulmiin, laatikoihin, jalkoihin ja muihin teräviin reunoihin, keskeneräisen asuntokaaokseni keskellä.



Voi kunpa löytäisin kellarikomeroni,
joka on kerrassaan mystisesti siirtynyt
tästä ulottuvuudesta
johonkin toiseen.

Minä en millään pääse sinne.





Ylimääräinen avaimemme on kuulemma joko työnjohtajalla (Kuubassa) tai urakoitsijalla (Thaimaassa). Jompikumpi tietää, ja molemmat ovat takaisin Suomessa maaliskuuhun mennessä. Sitä ennen on varmaan parempi, ettemme hukkaa avaimiamme. Ellen itse olisi niin katkera ja lomantarpeessa nauraisin varmasti tällekin kokonaisuudelle.

Muuttaminen puhdistaa kehoa, mieltä ja kaappeja, mutta ajaa minut samalla mielenterveydellisen tasapainotilani äärilaidalle, ja siinäpä minä tasapainottelen. Etsien epätoivoisesti kadonneita pinsettejä ja toivoen, että televisio löytäisi tiensä perille, sillä emme saa mitään muita tavaroita viriteltyä seinälle ennen sitä. Entäpä iki-ihana Ikean reissu? Sieltä pitäisi hankkia yhtä jos toista, ainakin ne saatanan verhot, ennen kuin kuolen häpeään hilluessani alastonna keittiössä, unohtaen aivan tyystin ikkunat, jotka peittäviä tyynyliinoja vasten minun vartaloni muodot mukavasti piirtyvät. Siellä toisella puolella joku täti vetää aamukahvit väärään kurkkuun.

Anteeksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti