Epätoivossa on hyvä elää, sanoi dalmatialainen

Kävin lääkärillä, ja nyt on todellakin hämmämystynyt olotila.

Ensinnäkin sain uuden kolmen kuukauden kuurin Neotigasonia, jota minun tulee nauttia tällä kertaa moninkertaisena, eli 25 milligramman päiväannoksella. Kaikki sama alkaa alusta: 3 kk ilman alkoholia, aurinkoa ja elämää. Kuulemma olisin voinut tulla aiemmin käymään, sillä annosta olisi voitu nostaa jo aiemmin, kun huomasin kuurin vaikutusten olevan vähäisiä.

Minä jotenkin ajattelin, että tämä lääke ei vain auta minua.

Lääkärini ei usko ruokavalion vaikutukseen taudin hoidossa; hän on toki nähnyt Neotigason parantavan vastaavan ihokupan kokonaan. Sitä hän toivoo myös minulle, ja toki painottaa, että rullaava arki, säännöllinen, stressitön elämäntapa ja tiettyjen ruoka-aineiden välttäminen yhdessä lääkityksen kanssa voivat tunkea pilkkuni takaisin sinne mistä ne tulivatkin.

Olen henkisesti aivan loppu. Olin jo asennoitunut ajatukseen siitä, että lääkkeet eivät tähän auta. Että voisin ruveta loitsimaan sadetanssin kautta itselleni apua tai edes ryhtyä lopullisesti kulinaarisesti rajoittuneeksi ituhipiksi ja syödä itseni terveeksi. Nyt olen samalla viivalla kuin olin joulukuussa aloittaessani tämän blogin. En ole päässyt minnekään. Olen ehkä jopa mönkinyt lähtöviivan taakse.

Puhuimme myös alkoholinkäytöstä, ja lääkärini neuvoi minua kääntymään Alkon henkilökunnan puoleen: pääkonttorilla on kuulemma muutama työntekijä joilla on ihotauteihin liittyvää erikoistuntemusta Alkon tuotteista. Kuulemma sulfiitit ja muutamat yhdisteet ovat kaikkein pahimpia taudille (punaviinit ja eritoten skumppa). Pitäisi kokeilla rauhassa itselle sopivia vaihtoehtoja.  Uuden maailman valkoviineistä saattaa löytyä ratkaisuja, vaikkakaan siis humaltumista hän ei tietenkään lääkekuurin aikana suosittele. On kuitenkin ilmiselvää, että olen sosiaalinen nuori nainen, ja alkoholin totaalinen välttäminen tekee minun elämästäni stressaavampaa ja hankalampaa, eikä siis edes auta lopulta taudin hoidossa. Tämä ehkä jotenkin saa minut uskomaan siihen, että voin nauttia elämästä dalmatialaisena.

Joulukuussa kuurin alussa minulla oli pieni toivon tuulahdus ihmeparantumisesta, mutta ei enää. Olen tuon toivon pois heittänyt, mutta kokeilen kyllä vaikka omaa mummoani, jos käsketään. Tahtotila puuttuu vielä.

Epätoivossa on hyvä elää, sanoi dalmatialainen.

Satumaista naistenpäivää kaikille ihanille kauniille naisille (pilkuilla tai ilman) ja muistakaa, että jokainen on kaunis omalla tavallaan. Minä olen yleensä kaunis muutaman skumppavalkoviinipullon jälkeen.