Miltä tuntuu, kun iho on täynnä hilseileviä, kesiviä, vertavuotavia pilkkuja? No siis seksikkäältä tietysti. Lääkitys sen sijaan aiheuttaa minulle kohta hermoromahduksen.
Tiukan ruokavalion noudattaminen auttaisi ihon kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa varmasti, mutta minulla on puolikas sitruuna ja ainakin 150 grammaa hapankaalia perseessäni tällä hetkellä. Toisin sanoen ruokavalio ei voisi vähempää kiinnostaa juuri nyt. Mieli on maassa, siispä mussutan lohturuokaa minkä kerkiän. Käytännössä elän työpaikkalounailla, suklaalla ja kuivatuilla viikunoilla. Vitutukseni johtuu täysin epämiellyttävästä olotilastani.
Tämä viikko on nimittäin ollut yhtä helvettiä ihoni kanssa. Siis sattuu, kutittaa ja ihan suoranaisesti itkettää. Kipu on jo niin kovaa, että kun kipasen töissä vessaan (ja irrotan riuhtaisemalla ihooni kiinni kasvaneet sukkahousut reisistäni) huudan kirosanoja ja tirautan muutaman kyyneleen. Työyhteisöni saattaa pitää minua jo hieman hulluna, mutta en voi äännähdyksilleni mitään. Vatsani iho kesii ja kutiaa niin, että minun on vaikeaa olla aloillani.
Juuri nyt kadun koko sydämestäni päivän asuvalintaa. En vaan millään muistanut, että tämä rötväneule on osittain akryyliä. Ja alustopissa on joustavaa lycraa.
V I H A A N T E K O K U I T U J A.
Kun olin 19-vuotias minun verenpaineeni nousivat e-pillereiden ja sukurasitteen vuoksi keski-ikäisen ylipainoisen miehen tasolle (jatkuvasti yli 140/95). Minulla on nyt sama olotila, eli huimausta, pahoinvointia, kylmää hikeä, päänsärkyä sekä turvotusta. En uskalla mitata paineita, mutta yleisolotilani on aivan järkyttävä, lievällä tavalla. Vatsakipu vaivaa aamuisin; kun syön, seuraa lievää pahoinvointia ja tihentynyttä virtsaamisen tarvetta. Kun ruoka sulaa, seuraa voimattomuutta ja päänsärky palaa. Ennen lounasta meinaan kuolla nälkään eikä nälkä tyydyty syömällä. Ruuan jälkeen tulee väsymys, joka on niin raskas, että nuokun työpisteelläni. Vilunväristykset, näön sumeneminen ja sydämentykytys siivittävät iltapäivää, ja ruuan laskiessa vatsakipu alkaa taas ja samoin kutina - moninkertaisena. Siispä illat raavin, huudan, riehun ja voin kovin huonosti. Ja en saa unta silloin kun pitäisi nukkua. Aamulla koko kierre alkaa alusta. Tätä on jatkunut nyt viikon, enkä millään kestäisi enää hetkeäkään, ellen uskoisi lääkkeen parantavan ihoani.
Nimittäin kesivien laikkujen alta paljastuva punainen nuori iho ei enää vuoda verta yhtä helposti. Ja muutama laikku näyttää kadonneen kokonaan. Lääkkeeseenkin siis tottuu, yleensä parin viikon aikana. Sen sanon, että tässä olotilassa en kovinkaan pitkään enää pysty olemaan, ja jos kohta ei helpota, joudun jättämään lääkkeen.
Kamalinta on, että tekee mieli vetää aivan totalitääriset kännit jatkuvasti. Nyt jos koskaan siis pitäisi repiä jostain motivaatiota elämään ilman paheita. Kuka ryhtyisi muusakseni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti