Kameleontti

Kaiken tämän kiireen, paniikin ja pahoinvoinnin keskellä kävin vierailulla rauhallisella maaperällä. Kuin olisin hetkeksi ajautunut autiolle saarelle, joka on kauttaaltaan pehmustettu ja miellyttävä. Olin ihan hetken turvassa - yhden illan rauhassa. Ja vaikka nukuinkin liian vähän, olin aamulla virkeä. Esitelmänikin sujui kuin itsestään; englanti on ihanan luonteva kieli.

Ystävälliset sanat. Niiden merkitystä ei koskaan kenenkään pitäisi vähätellä. Pienten asioiden suuri merkitys saa minut liikuttumaan. Ja letut - ne toimivat aina. Voin kuiskata pienellä äänelläni kiitos, mutta ei se ole kuin sana, ja yhdellä sanalla on mahdotonta kommunikoida kaikkea sitä, mitä haluan sanoa. Silti sanon vain kiitos, kun ei ole muitakaan sanoja joihin tarttua.

Eilisaamun hätiköinnin seurauksena en tajunnut ottaa pilkkujani huomioon, ja päädyin laittamaan tutun helpon asukokonaisuuden, joka oli toki täydellinen vielä joulukuussa.  3/4 -hihainen neulepaita kotelomekon päällä toimi vielä, kun pilkut loppuivat kyynärpäihini ja dekolteeni oli vain hieman hassun näköinen. Onneksi kukaan ei jäänyt tuijottamaan tai vaivaantunut enempää. Se olisi ollut ikävää. Säätytalolla ei pidä edustaa pilkullisena.

Olen kirjoittanut lähiviikkoina niin paljon, että teksti on alkanut soljua mielessäni kuin puro. Seuraan vain virtaa ja tiputtelen sinne tänne pieniä minun silmissäni kauniita kokonaisuuksia. Tekotaiteellista paskaa on pienen ihmisen elo, mutta on silti nautinnollista huomata, kuinka ulosantini alkaa muistuttaa taas jotakin järkevää.

Mutta mitkään sanat eivät valitettavasti voi korjata minun maksaani. Onneksi siinä ei ole mitään korjattavaakaan: maksani voi oikein hyvin. ALAT ja ASAT ovat molemmat 17 (oikein hyvä), rasva-arvo jotakuinkin 0,61. Hemoglobiini 128. Kolesteroli 4, josta hyvää 2,8 ja huonoa 1,6. Valkosolut 5,2. Kaikki on uomissaan, kuten minun sanani.

Helpotus oli sanoinkuvaamaton. Uskallan taas elää hieman enemmän.

Eilen vielä ihoa kutitti ja minä raavin ja rasvasin, ja yllätin itseni janoisena useaan kertaan. Mutta käsivarsien ja vatsan pilkut yrittävät parhaansa mukaan sulautua ympäristöönsä kuten kameleontti. Tällä hetkellä voisin kuvitella pitäväni lyhythihaista paitaa julkisella paikalla. Käsien sisäpinnan pilkut ovat sitkeämpiä ja näkyvämpiä; kämmenselän sekä jalkojen täplät huutavat edelleen melkoisen punaisena. Kasvojani koristaa taas muutama, pienen pieni hilseilevä laikku. Mutta yleisesti iho on nyt parempi, vaikken ole noudattanut mitään dieettiä juuri nyt. En enää tiedä, mitä pitäisi ajatella.

Pyydän vain yhtä asiaa. Että tämä tila kestää.

Ja vaikka aamulla en jaksanutkaan

nousta sängystä sovitusti

ja peikonlehteni lehdiltä satoikin pieniä kasvinestepisaroita
suoraan silmiini

ja kahvikin oli loppu,

minä käänsin rohkeasti selkäni

pahalle ololle

ja ryhdyin lukemaan hesaria.

Ja hetken

kuvittelin olevana viidakossa,

kissapetojen armoilla.