torstai 14. helmikuuta 2013

Anteeksi vaan




Jumalauta se on iso, muuta en sano. Hervoton. Joku murtautuu meille kohta ja vie sen, tiedän, mutta pelkääminen ei auta yhtään. Silti minä pelkään ja vapisen, osin väsymyksestä, osin jännityksestä johtuen. Ja voi, taas täysin turha selkkaus, jonka aiheutin, en ilkeyttäni ja muutoinkin ”käskyjen alaisena”, mutta kyllä minua silti harmittaa.

Kauhea sotatanner tämä työelämä! Sitä aina loukkaannutaan niin, kun tungetaan toisen reviirille, vaikka se olisikin täysi vahinko. En minä pahaa tarkoita melkeinpä koskaan itse asiassa ja minun aiheuttamat vahingot ovat kaikesta vakavuudestaan huolimatta pieniä ja söpöjä. Mutta minua ne vaivaavat, öisin ja iltaisin, kotona ja kännissä.

Ehkäpä kaikki muumini eivät ole laaksossa; ehkäpä minun tulisi luopua muumimekon käytöstä. Ehkäpä olisi jossain määrin korkea aika jo aikuistua, mutta minkä sille mahtaa, kun on rattoisasti eksyksissä eikä löydä tietään aina edes perille asti.




Niin se vaan on, kaikki eivät ole lahjakkaita.
Minunkaan lintuni ei aina löydä tietään kotiin.



2 kommenttia:

  1. ❤ ei kaikkien lintujen tarviikaan asuu pöntössä. Ois aika pönttöä eikö?
    Ne jotka eivät löydä tietä, sanotaan vapaiksi... ;D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Nanainen, näkökulmasi on raikas. Hirveän vaikeaa muistaa, että reittejä on erilaisia, eikä aina eksyminen ole pahasta... jotkut osaavat jopa eksyä tahallaan.

    Mutta silti pönttö olo ^^ Ehkä tämä onkin juuri sitä kuuluisaa vapautta? Pönttöys on vaan pakollinen lisämauste koko soppaan!

    VastaaPoista