perjantai 22. helmikuuta 2013

Tavarasta luopumisen kauneus



Varoitus, tämä blogimerkintä sisältää melkoisesti toistoa ja turhaa paatosta asioista, joista valittaminen ei auta ketään lainkaan.


Olen henkeen ja vereen hamsteri; säästän kaiken tyhjistä pesuainepurkeista rikkinäisiin olohousuihin, vain sillä premissillä, että joskus saattaa tulla tarve. Muistan mananneeni kerrankin, kun menin heittämään sellaisen eeppisenkokoisen pakkausmuovipötkylän (jota olin säilyttänyt hyllyllä 3 vuotta) juuri viikkoa ennen pakkaustarvetta pois. Viikkoa ennen, miten huono voi tuuri ollakaan! Viis siitä, että säilytyshylly oli kokonaan poissa käytöstä kolmen vuoden ajan.

Ja samaan aikaan minä mutisen itsekseni tavaroista luopumisen mantraa; minä vannon ryhtyväni paremmaksi. Minä pyydän sinua heittämään rikkinäiset sukkasi pois ja kiitän, jos et osta edes uusia tilalle. Mutta omistani en luovu. En edes täysin rikkinäisistä, koska käytetyn pehmeyttä ei uusi korvaa ei JA NÄIDEN SUKKIEN SÄVY SOPII NIIN MAHTAVASTI TÄHÄN LATTIAAN eikö vain? Kato ny, täydellinen match. Ja sukat on niin pieniä, eivät vie paljoa tilaa.

Ja sitten osun johonkin skandinaavista paljautta ylistävään blogiin, jonka kuvat saavat minut orgasmoimaan itsekseni. Siinä hetkessä luovun kaikesta ihan kaikesta ylimääräisestä ja raahaan lähikirpputorille säkettäin tavaraa. Kunnes todellisuus yllättää minut ja löydän itseni "SALAA  kantamasta juuri täyttämääni säkkiä takaisin kohti makuualkovia... ehkä pidän tätä vielä hetken josko yllättäen maailman rumimmatkin vaatteet alkaisivat näyttää upeilta minun niskassani.

Hetkittäin, nousuhumalan lämpimässä syleilyssä minä päätän vihdoin ryhtyä. Kuten nytkin. Minä kuvittelen riisutun asuntoni tuovan aivan uudella tavalla esiin kauniita, kirkkaita muotoja. Valojen ja varjojen leikki siellä kivasti tuo esiin designin sanomaa. Paskat tuo.

Siis eihän ajatuksen tasolla ja mielessä oleva kuva välttämättä toteudu tosielämässä. Koska:

Olen neulomisaddikti, eli vaikka mitä tekisin, kaikkialla on silti neulelankakoreja. Olen tyynyfetisisti. Laskin. Yksiössäni on tällä sekunnilla 23 tyynyä (käytössä). Osa on pieniä, osa isompia, osa lattialla, osa sohvalla mutta kaikkia yhdistää yksi asia: ne ovat melko turhia. No okei, sängyssä on kivempi nukkua, kun voi painaa päänsä tyynyyn, mutta muuten. KUKA MUKA OIKEASTI ISTUU LATTIATYYNYILLÄ? Sitä minäkin. Meikäläinenkin alkaa todella vetelemään ikäni puolesta ns. lattiatyynyviimeisiäni, nimittäin eivät polveni enää jaksa antaa periksi. Onhan niitä vasten kiva telmiä, mutta honestly on olemassa vähemmänkin tilaa vieviä seksileluja.

Ja vaikka mitä sanoisin ja toivoisin, niin kengistä en luovu. Eteisemme vaan sattuu olemaan pienenpieni neliönmuotoinen ikkunaton soppi, niin että tarvitsen vähintäänkin spottivalot ja aurauskalustoa, jotta löydän etsimäni kengät. Siis jo nyt. Siis niitä on kuitenkin jo yli 50 paria. Etuna mainittakoot, että on kuin jatkuvat synttärit - aina kun löydän (melkeinpä päivittäin) kengät, joiden olemassaolo ei välttämättä ollut juuri ihan päällimmäisenä mielessäni, minä hihkaisen onnesta. Jee, uudet kengät! Jos haluan ottaa ne käyttöön, pitää löytää sija näytteillepanotilasta. Siihen mahtuu tällä hetkellä kokonaiset kolme paria naisten koon 37 kenkiä. Ihan oma valintani. Skandinaavista riisuttua tyyliä, nääs. Yhtään ei vituta.

Asuuko niissä blogimaailman tyhjissä kodeissa oikeasti ketään koskaan? Eikö niillä sedillä ja tädeillä ole vaatteita? Mihin niiden tavarat ovat paenneet? Mahtuisivatkohan minun kenkänikin kenties sinne samaan syssyyn?

Jos joku päivä äkkään mikä kaiken tämän riisutun tyylin salaisuus on (muu kuin Ikean säilytyskokonaisuudet) niin lupaan kertoa. Kautta kiven ja kannon ja valtaisan kenkäkokoelmani kautta vannon. Lupaan.

Sitä ennen sallikaa minun lisäillä vaan näitä todella ihania riisutun pelkistettyjä kuvia täällä laatikkopaljouden, viidakon ja tyynyhelvetin keskeltä. Ja ihastuttavaa viikonloppua teille kaikille arjen sankareille, joiden koti ei ole täydellinen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti