Kaikkea tuikitärkeää ja pieni mintunvihreä mustekala

Ei ei ei ei ei minä manaan, mutta tautini ei sitä kuule. Oikea kyynärpää on jonkinlaisen villin yön jäljiltä ruhjeilla. Päätä särkee, mutta arvatkaapa, mitä minä oikeasti säikähdin. Käsissäni on muutamia pilkkuja. Näyttävät uhkaavilta.

Kyynärpään yksinäinen pilkku on tuplaantunut, alkuolion lailla jakaantunut kahdeksi. Polvessani on kutiava kohta. Kaulassa on monta laikkua, jotka muuttuvat kosketuksesta pinkiksi ja tasaantuvat noin tunnissa lähestulkoon normaaliksi. Mutta voi voi jos niin erehtyy osumaan kynnenkärjellä kiireen keskellä, matkalla siihen tärkeään kokoukseen. Siinäpähän sitten ihmetellään.

Lisäksi räkäisin kurkustani aamusella niin ison vihertävänkeltaisen klimpin, että taidanpa luoda sille oman Twitter-tilin. Olen varma, että sillä on jotain kerrottavaa maailmalle. Ehkä haluamme kuulla. Ehkä emme.

Tärkeimpänä uutisena tänään mainittakoon noudettavissa oleva String-hyllykkö. Autokyyti noutaa minut tiettyyn kellonaikaan, ja hylly hilautuu kotio. Vihdoin. Varmasti tulee olemaan ruma, mutta ei anneta sen häiritä. Mutta on se kivaa, kun jotain odottaa ja odotus saa täyttymyksen. Mainiota kerrassaan. Piristävää.

Ja meidän kotonammepa asuu myös

pieni mintunvihreä mustekala:

 

... joka kantaa kiltisti laukkuani <3