Hirmuisen aikaansaava työpäivä takana ja vähemmän onnistunut koti-ilta. Opiskelu ei maistu. En jaksa keskittyä mihinkään turhaan juuri nyt, ja opiskelu nyt vain on turhaa. Mistä repiä motivaatiota? Kunpa tietäisin, sen kertoisin.
Noin muina uutisina mainittakoon erittäin omituinen euforia. Maanantaina kävelin aivan haltioissani kohti kotia, väsyneenä ja mieli harhailevana. Pakkanen oli helpottanut juuri sen verran, että käynti oli kevyttä. Olallani keikkuva laukku oli normaalia tyhjempi, enkä kantanut mukanani pientä reppua, kangaskassia tai muutakaan ylimääräistä. Olin unohtanut piponi työpaikalle, mutta karhea tukkani ja takkini lämmin huppu suojasivat päätäni ja yllätin itseni hymyilemästä itselleni ja keveydelle. Siinä hetkessä olisin voinut harhailla ikuisuuden.
Päätin jättää tanssitunnin väliin ja keskittyä omituiseen tilaani, joka valitettavasti kaikkosi, kun pääsin kotiin. Kotona harhaannuin järjestelmään tavaroitani ja kauniita asioita. Pidän keväästä ja syksystä; erityisesti syksystä makeine mausteisine sävyineen. Kevät on hieman liian kirkas ja kuulas, jotta osaisin oikeasti siitä nauttia. Syksyllä saa käyttää sateenvarjoja ja kumisaappaita.
Ja minulla on keväällä synttärit - jälleen yhdet 25-vuotisjuhlat tiedossa. Nimittäin olen päättänyt pysyä tuossa lukemassa lopun ikääni, lähinnä huvin vuoksi. Todellisuudessa tekisin mitä vaan, jotta saisin hieman ikää ja kärsimystä näille lapsenkasvoille. Näytän niin onnettoman nuorelta, että joudun todistamaan ikäni joka kerta. Mutta minkäs mahtaa - moni on sanonut, että nelikymppisenä ei sitten enää vituta näyttää ikäistään nuoremmalta. Mieluusti näyttäisin ikäiseltäni jo nyt, mutta kaikkeahan ei voi saada, vaikka kuinka haluaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti