Sekasortoinen aamu: liikenne sekaisin ja matkakortti hukassa. Naama kukkii ja tukka roikkuu. Silti hymyilyttää ja kutisee jossain ruokatorven ja keuhkorakkuloiden välimaastossa. Tai ehkä pallean alta tekisi mieli raapia, mutta sisäelimiin on vaikea tunkea kättä. Tähän on monia syitä, joita en osaa listata ranskalaisin viivoin, vaikka yritän.
Sen sijaan osaan raportoida ihostani: se on täydessä kukassa. Jokainen pilkkuni on huutavan punainen, hilseilevä ja koholla. Hassuinta lienee, että kyseessä ei ole stressireaktio (vaikka olenkin hieman nuutunut viikonlopun rientojen jäljiltä), vaan yksinkertaisesti totaalinen ihon hoitamisen laiminlyönti. Olen keskittynyt muuhun, ja unohtanut syödä hyvin. Olen korvannut D-vitamiinit syömällä lettuja, karkkia, sipsiä ja jopa nauttinut tujauksen viskiä. Olen saunonut, ulkoillut, leikkinyt ja riehunut, ja vaivannut päätäni aivan väärillä asioilla. Ihoni on yksinkertaisesti kamalan näköinen. Tänään palaan taas sokerittomalle linjalle, ja yritän muistaa jopa syödä, ja toivon toivon toivon voivani raportoida loppuviikosta hyvinvoivasta ihosta. Olen ihan eksyksissä taas kerran.
Edessäni on haastava viikko täynnä uusia, jännittäviä, pelottaviakin työtehtäviä, ja niistä yksikään ei saa jalkojani tutisemaan. Olen kauhuissani aivan muista syistä, ja jollain ihmeellisellä tavalla tämä olotila on hyvä.
Huomenna saatan päästä uimaan, toisin sanoen esittelemään "suojaväritystäni" lapsille ja vanhuksille, joilta tunnetusti puuttuu kyky kontorolloida omia sanomisiaan. Voipi olla, että tulee paha mieli. Täytynee siis suunnata huomenna myös kirjastoon, sillä haluan lukea jotain mieltäni rauhoittavaa ja kieltäni rikastuttavaa. Minulla on ikävä runoja.
Tässä pieni lainaus ihanan runoilijan tuotannosta, mukavasti käännettynä:
Herbert Zbigniew (Puola)
Tongue:
Inadvertently I passed the border of her teeth and swallowed
her agile tongue. It lives inside me now, like a Japanese fish. It
brushes against my heart and my diaphragm as if against the walls
of an aquarium. It stirs silt from the bottom.
She whom I deprived of a voice stares at me with big eyes
and waits for a word.
Yet I do not know which tongue to use when speaking to
her - the stolen one or the one which melts in my mouth from an
excess of heavy goodness.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti