Lämpömittarini anturi on terrassillani, jolla lasituksesta johtuen pakkanen ei koskaan laske alle -10 asteen. Minulla ei siis ole paikkaansa pitävää lämpömittaria kotona, ja en viitsi käynnistää internetyhteyttäni aamuisin vain sään takia. Lähden ulos sokkona - joskus -5 asteen keleillä hikoilen pitkä kelsiturkki päällä ja joskus mokaan oikein kunnolla. Kuten tänään. Kuulin jälkikäteen kollegalta, että asteita oli -23.
Kiskaisin päälle harmaan ja istuvan (siistin ja kylmän) tekokuitutakin. Otin väärät hanskat, ja nutturalle kietaistu tukkani nosti piponi juuri korvien yläpuolelle. Olen viettänyt aamun toimistolla halaillen patteria ja teekupposta, ja aina välillä olen käynyt huljuttelemassa jäätyneitä nakkisormiani lämpimän veden alla. Näin sitä luontoa säästetään.
Tämänaamuinen kokemus oli aivan saatanasta. Vieläkin tärisen. Ja paleltuneet korvanlehdet olen joutunut rasvaamaan jo kolmesti.
... ja minua on purrut valokuvauskärpänen! Viikonloppuna aion värittää tätä blogiakin hieman ja räpsiä pieniä palasia elämästäni. Kuvissa on aina hieman enemmän tarinaa.
Onnenaiheita: viikonloppu ja Neotigason-lääkekuurin viimeinen viikko...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti