Toiveikkuutta ilmassa

Lääkitykseni on kenties alkanut vaikuttamaan vihdoin: ihoni voi silminnähden paremmin. Toki voi hyvinkin olla, että muutokseen on vaikuttanut enemmänkin stressitason lasku, ja alkoholilakolla lienee myös ollut osuutensa. Joka tapauksessa voin olla tyytyväinen tilanteeseen, sillä laikkuja ei ole ilmaantunut enää lisää ja osa vanhoista pienistä täplistä näyttää lähteneen paranemaan. Olen hieman jopa yllättynyt, sillä olin tuominnut itseni surutta kärsijän osaan. Olin varma, etten koskaan pääse täplistä eroon, enkä tietenkään vieläkään tiedä, mikä lopputulos tulee olemaan.

Mahdollinen täplättömyys on saanut minut pohtimaan valintojani: millä hinnalla pääsen eroon yhdestä ongelmasta, ja korvaako joku toinen ongelma ihottumani? Toisin sanoen, jos ratkaisu ihoni ongelmiin on absolutismi, olenko halukas ryhtymään moiseen touhuun? Entäpä jos ihoni sallii alkoholin nauttimisen pienissä määrissä: pystynkö rajoittamaan juomistani muutamaan annokseen? En ole enää pitkään aikaan ryypiskellyt antaumuksella, mutta alkoholinkäyttöni liittyy aina joko nautintoon (hyvän ruuan kanssa hyvä viini) tai nollaamiseen (hyvässä seurassa hyvä känni). Minulla on taipumusta vetää överit.

Täytyy tunnustaa, etten kertaakaan lääkekuurin aloittamisen yhteydessä harkinnut lopettavani alkoholin käyttöä kokonaan, tai edes rajaamaan sitä satunnaisiin viinilasillisiin.

Tilanne on uusi: mistä kaikesta voisi luopua, jotta pääsisin eroon tästä ongelmasta? Psoriasikseni nykytilassaan on lievä, melkein jopa enemmän esteettinen haitta kuin rajoite. Toki arjessa se vaikuttaa moneen asiaan (aina tukisukkahousuista tapailuun), mutten ole vielä varma kuinka paljon.

Toinen mieltäni runsaasti vaivannut asia on aurinko, ja nimenomaan hoitomuotona. Palan erittäin helposti, sillä pigmenttini on jossain määrin punertava. En rusketu koskaan (saan pisamia). En voisi kuvitellakaan viettäväni kesällä aikaa auringossa satunnaisia hetkiä lukuunottamatta. Kaiken muun hyvän lisäksi kuumat kesäpäivät ja kesäpukeutuminen ovat aina ahdistaneet minua liian paljaan pinnan vuoksi. En siis näe itseäni puolialastomana nauttimassa auringosta, koskaan. Huono tuuriko? Kyllä.

En kuitenkaan voi vielä tietää mikä on lopputulema laikullisuuteni kanssa, tai mikä osatekijä tässä lääkitys/elämäntaparemontti -kombinaatiossa on suurin vaikuttaja. Edessä on odottelun, kokeilun ja epätietoisuuden aika. Ilmassa on silti aavistus toiveikkuutta.