Tunteettomuudesta

Moneen kertaan olen jo maininnut tämänhetkisen tunnekylmyyden, josta olen eron jälkeen kärsinyt. Se on kenties käsitteenä hieman sekava, sillä en suinkaan ole kykenemätön itkemään tai nauramaan - olen enemmänkin tunteeton itseäni ja tekojani kohtaan. Tämä korostuu, kun vietän aikaa yksin, omassa ihastuttavassa seurassani. Tunteeni ovat laimeita ja yhdentekeviä hyvin pelottavalla tavalla.

Ollessani parisuhteessa koin ajoittain sanoinkuvaamatonta täyttymyksen ja tyydyttyneisyyden tunnetta kun tulin kotiin (joka oli yhteinen) tai kun menin nukkumaan, ja tiesin että en joudu nukkumaan yksin. Olen aina rakastanut arkea. Nykytilanteeni on raastavan selkeä vastakohta ”onnelliselle” parisuhteelleni, joten puolustusmekanismina olen oppinut olemaan ajattelematta. Siis ajattelematta mitään tai ketään, erityisesti kotona.

Tästä on seurannut sellainen pieni dilemma, että en osaa kaivata ketään tai mitään. En kykene kiintymään. En oikeastaan ikävöi ketään, olen kuolettanut (yhteisten) tavaroiden symbolisen arvon ja jopa unohtanut monen aiemmin tärkeän asian merkityksen. Ikimuistoiset hetket ovat olemassa ja merkittäviä vain silloin, kun ne tapahtuvat, ja hetkeä myöhemmin olen jo kytkenyt tunneyksikköni pois päältä. Siispä kykenen oikein hyvin ihastumaan, mutta tunne ei säily. Se ei kestä, enkä pääse palaamaan siihen enää, vaikka kuinka haluaisin. Ystäväni sekä uudet tuttavuudet ovat mielenkiintoisia vain kun he ovat läsnä minun arjessani, ja muutoin olen aivan tyrmistyttävän välinpitämätön tuttaviani ja läheisiäni kohtaan. Minusta on tullut kovin itsekäs.

Tässä on toki hyvätkin puolensa: jos itken illalla, saatan nukkumaan mennessäni olla jo varsin tyyni. Uneni voivat olla hyviä (vaikka lähiaikoina olenkin keskittynyt näkemään painajaisia). Liiallinen rationaalisuus ihmissuhteissa on kaikesta huolimatta minulle pelottavaa, sillä en halua olla kylmä psykopaatti. En halua olla itsekäs. Silti löydän itseni tilanteesta, jossa muodostan päässäni plussat ja miinukset -listausta ihmisistä. Ihan kaikista ihmisistä.

Mieleni suojelee minua loukkaantumiselta, kivulta ja tuskalta. Fiksu mieli. Olen silti tunteeton mulkku, enkä mahda sille mitään vielä pitkään pitkään aikaan.