"Must find my inner peace, must find my inner peace, must find my inner peace..."
Alkoholin käytön lopettamisen myötä mielialani on kohonnut, mutta olen yhä passiivinen ja aikaansaamaton. Pääni juuttuu trivialiteetteihin. Töissä käyttäydyn kuin pahainen (murrosikäinen) kakara, ja jostain olen vielä kehittänyt itselleni murrosikään tyypillisen tohellussyndrooman. Tavaroita tippuu, lentää ja hajoaa epämääräisesti käsiini. Avaimet hukkuvat ja menevät vääriin paikkoihin. Viikko olisi vaatinut minulta enemmän, kuin mitä minulla oli antaa.
Olen kovin väsynyt, vaikka ruokahaluni onkin vihdoin palannut lähes entisiin mittoihinta. Laihdun syksyllä ikävällä tavalla monta kiloa, ja olin täysin voimaton energiavajauksessani. Nyt huomaan kaipaavani enää unta ja liikuntaa (ja salaa samalla alkoholia, tupakkaa, sutinaa, villejä iltoja, unettomia öitä yms.), mutta esimerkiksi uiminen ei tule kuuloonkaan näillä pilkuilla. Olen kuitenkin toiveikas: pilkkujen määrä on vähenemään päin. Olen kyllästynyt elämääni dalmatialaisena.
Ja ajetella, että vuosi sitten vietin tipatonta tammikuuta ja todella nautin alkoholittomuuden mukanaan tuomasta vireystilasta! Kuukausi loppui kuitenkin lyhyeen, ja vaikka olo oli ollut selvästi parempi, alkoholinkäyttöni palasi takaisin omiin uomiinsa. Ja nyt olen viiden kuukauden tipattomalla. Ei jaksa naurattaa, vaikka tällaiset tilanteet pitäisi nähdä vain ja ainoastaan mahdollisuuksina.
Muita tärkeitä (toisistaan irrallisia) arjen huomioita:
• selätin avokadon. Kermaisen pehmeä, täydellisesti kypsynyt kasvis oli nautinnollinen välipala.
• missään ei myydä puuvillaisia tukisukkahousuja. Saatana. Jos työfysioterapeutti neuvoo käyttämään moisia (istumatyön vaarat) ja ihoni vihaa nylonia, minä vaadin saada puuvillaiset versiot käyttööni!
• Helsingissä on monia hyviä sushiravintoloita, joista kasvissyöntiin taipuvaiselle Kampin Sushibar + Wine on erityisen mainio kokemus. Suosittelen ehdottomasti niin sushin ystäville kuin kasvissyöjillekin!
Huomaan hukanneeni seikkailunhaluni, ja haluan asettua aloilleni. Hyvin harva etsii puolisomarkkinoilta täydellistä vastaparia, mutta vaatimukset nykypäivänä tuppaavat olemaan korkealla. Tämä saa minut todella pohtimaan tilannettani, sillä en todellakaan ole enää mikään nuori, ja kaiken lisäksi olen pilkullinen. Onko minulla mahdollisuuksia? Monella rummemmallakin on, mutta ovatko he aina fiksuja ja filmaattisia, varakkaita tai muuten vaan ihania? Ominaisuuteni loppuvat lyhyeen, jos pitäisi ryhtyä listaamaan siitä hyviä puolia. Olenko tuomittu siis tyytymään?
Eroaminen pakottaa aina pohtimaan omia todellisia arvoja myös kumppanin suhteen, ja uudenlaiset ihmiset ovat tärkeä mahdollisuus testailla ja mutustella niitä omia perimmäisiä intressejä. Jossain vaiheessa pitäisi sitten tehdä valintoja, mutta en ole vielä valmis moiseen. Pessimisti tietty muistaa vain menetetyn eikä usko parempaan, kun taas optimisti näkee kaikki uudet tuttavuudet upeina mahdollisuuksina. Olen saanut itseni useasti jo kiinni eeppisestä pessimismistä: ihan samahan se on, kenen kanssa elän elämääni onnettomana. Ei ole olemassa täydellisiä pakkauksia, ja jos rakkaatkin ihmiset hylkäävät, niin miksi enää viitsisin edes rakastua? Ei siitäkään mitään hyötyä ollut.
Elämäniloa voi hakea monesta eri lähteestä, joista minulle tärkeimpiä olivat ennen sielunkumppanuus, rakkaus, luottamus ja halu olla toiselle ihmiselle hyvä. Kaikki nämä liittyivät ensisijaisesti muihin ihmisiin ja toissijaisesti vasta minuun itseeni. Nyt olen yrittänyt olla onnellinen harrastusten, hauskuuden ja henkisen kasvun kautta, mutta en löydä mistään tuollaisesta tyydytystä. Minä itsessäni en vain riitä minulle.
Missä sisäinen optimistini mahtaa luurata?
Muita kuulumisia? Eipä juuri. Olen alkanut löytämään tasapainon hippusia, mutta ihmisuhdesotkut saavat minut yhä kovin surulliseksi. Olen kehittänyt mustasukkaisen alavireen, mikä on kerrassaan ennenkuulumatonta ja muutenkin täysin tarpeetonta. Jostain se silti kumpuaa. Paska homma; hauskempaa olisi ilman.
Tuolla on http://www.tukisukat-shop.com/tukisukat-on-puuvilla/tukisukka-puuvilla-kl-1-140-den.php osin puuvillaisia tukisukkahousuja. Oli pariakin eri tukivahvuutta. Polyamidiahan nuokin puoliksi on, mutta ei kai joustamattomasta puuvillasta mitenkään pysty tukisukkahousuja tekemään.
VastaaPoistaKiitokset vinkistä! Ei voi joo olettaa, että kokonaan olisivat puuvillaa, mutta voisin kuvitella, että tuollainen sekoitus olisi jo astetta ihoystävällisempi. Tutustun, tilaan ja nautin. Kiits Timo!
VastaaPoistaItse olen jo keski-ikäinen mies, ja muutaman vuoden on ollut jalkojen kanssa ongelmia. Siksi olenkin kokeillut erilaisia tukisukkia. Polvisukista on ollut hieman apua. Sitten kerran lähdin ajamaan kotiinpäin tehtyäni ensin 8-9 tunnin työpäivän asiakkaan luona. Jalka oli kipeä lähtiessä, ja arvasin että reilu 400 km ajomatka ei varmasti paranna tilannetta. Olin unohtanut ottaa tukisukat mukaan. Matkan puolessa välissä jalka oli niin kipeä, että päätin pysähtyä matkan varrella olleeseen kaupunkiin etsimään apteekkia, jotta saisin särkylääkettä. Apteekkia en löytämyt, mutta ajattelin että poikkean lidliin, hakemaan vähän matka evästä, ja jaloittelen samalla. Tuolla oli tukisukkahousut tarjouksessa, ja huomasin että kootkin on sen verran reiluja, että varmaan sopii minullekin. Ajattelin että nyt on ihan sama, vaikka laitan tukisukkahousut jalkaan, jos ne vaan yhtään helpottaa oloa. Hämmästys oli todella suuri, kun puoli tuntia sukkahousujen jalkaan laiton jälkeen jalkaa ei enään särkenyt, oli se vielä kosketettaessa kipeä. Eli nuo halvat n. 3 Eur tukisukkahousut oli huomattavasti paremmat kuin nuo 20 Eur polvisukat. Sen pälkeenkin olen käyttänyt tukisukkahousuja pitkillä automatkoilla, tai jos joudun seisomaan pitkään. Onhan se hieman outoa miehelle käyttää tukisukkahousuja, mutta onneksi kukaan ei niitä näe housujen alta. Talvi menee ihan hyvin, mutta kesä on pahempi, kun housujen alla ne on liian kuumat, eikä niitä shortsienkaan kanssa voi käyttää. Jos kokeilet noita tukisukkahousuja, joista laitoin linkin, niin kerro millaiset ne on käytössä. Tähän asti olen käyttänyt tuollaisia ohuehkoja polyamidi-lycra sukkahousuja ja erillisiä sukkia, mutta tuollaiset puuvillaiset menisi varmaan pelkiltään housujen kanssa talvella.
VastaaPoistaPah pah: kukin käyttäköön omia hyväksi toteamiaan metodeita. Jos sukkahousut auttavat, on ihan sama onko kantaja mies vai nainen. Hienoa, että olet löytänyt avun, ja tosiaan hinta ei vaikuta tuotteen toimivuuteen. Itse haluaisin varmaan käydä jossain liikkeessä käpälöimässä tuotetta, ennen kuin uskaltaudun netistä tilaamaan, mutta harkitsen kyllä sitäkin vaihtoehtoa.
VastaaPoistaJa monessa yhteydessä nimenomaan on korostettu, että sukkahousut ovat paremmat kuin pelkät polvisukat - tuki jakaantuu tasaisemmin koko jalalle. Kesä ja kesäpukeutuminen ovatkin sitten ihan oma ongelmansa.
Katsotaan, miten tämä etenee :)