Iho iho iho. Olin Nuuksiossa ja pääsin vilauttamaan luonnon helmassa takapuoltani maailmalle. Teki hyvää, sain runsaasti jopa liikaa aurinkoa ja jotenkin koin itseni normaaliksi ensi kertaa vähään aikaan. Luonnonvalossa pilkullisuuteni merkitys vähenee ja sitä paitsi kaikilla ihmisillä on ihovirheitä ja mallejahan ei lasketa ihmisiksi.
Ihoni ei vaivaa minua
ja kuvista syyn näkeekin heti:
Pilkkuja ei ole jäljellä enää kovinkaan paljoa!
Kerroin vanhemmilleni ihosairausdiagnoosista, enkä todella joutunut valehtelemaan, kun vakuutin äidille haitan olevan lähinnä esteettinen ja henkinen, ja että minua ei kutita. Varoitin toki, että oireet pahenevat syksyllä, jos kyseessä on todella psoriasis. Jätin kertomatta, että diagnoosi on lopullinen.
En myöskään sanonut sanaakaan lääkityksestä ja kuluneesta vuodesta - minusta on parempi, että vanhempani hyppäävät kelkkaan tilanteen ollessa hyvä. Talvella voin tukeutua heihin, sillä sokki on vältetty. Olen ylpeä itsestäni.
Mutta Nuuksio oli kaunis ja rentouttava. Tässä muutama epämääräinen otos:
Pusikkokuvia yllä...
... ja tässä oma naama, hihihihihihihihihihihihihihihihi.
"Toivottavasti sunnuntainne on yhtä juhlaa.. " hän kuiskasi
pienellä äänellä
ilkikurisesti
ja hymyili.
Ja oli vilpitön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti