Nyt tiedän

Sain ilmestyksen, vihdoin; tiedän mitä minun on tehtävä. Minua pelottaa, mutta uhan edessä nössöinkin kotiäiti muuntuu taistelevaksi hirmupedoksi, ja minäkin pörhistän niskakarvani pystyyn ja valmistaudun taisteluun. Vastustajani on suunnaton mörkö, kaapissa riehuva hirviö, joka repii ja raatelee kaiken minkä kohtaa alta ohmin. Se on hirvittävä ja mustaakin mustempi; se saastuttaa kaiken mihin se koskee. En minä tiedä, mikä se on ja miltä se näyttää, mutta olen päättänyt ryhtyä taistoon ja voittaa kaappimörön, hinnalla millä hyvänsä, ja se vaatii TOIMIA eikä sitä ainaista vellomista.

Kiitos tästä oivaltamisesta kuuluu monelle ja myös minulle itselleni kiitos kiitos kiitos. Näin asiat vaan kerrankin ihan vähän selkeämpinä, kahden oksennuskerran välillä. Että vaikka mikään ei kiinnosta, jossain syvällä sisällä minullakin on yhä tavoitteita. Vaikkei mikään maistu tai tunnu miltään, minä saan mielihyvää. Jollain tasolla näin pienen ja pelottavan yksinkertaisen ja samalla perustavanlaatuisen asian tajuaminen oli melkoisen järisyttävä kokemus. Jollain tasolla minä olen kaikenaikaa tiennyt, että motivaatio löytyy lopulta minusta itsestäni. En vaan ole osannut ymmärtää, miten minä toimin, sillä olen liian lähellä. Minulta puuttuu perspektiivi when it comes to me, myself and I. Mutta nyt juuri minä tiedän mitä tehdä, kerrankin.

Asia 1: tarvitsen puhtaan pöydän. Tarvitsen tyhjän kodin. Tarvitsen uuden alun. Muuttaminen tosiaan saattaa olla ainoa ratkaisu tässä, mikä on suunnaton sääli, sillä minun kotini on täydellinen. Tuntuu todella monessa mielessä hurjalta ajatukselta, että muuttaisin pienempään ja kalliimpaan, vain koska nykyisessä on yksinkertaisesti aivan liikaa muistoja. Mutta niin se vain on - valitsen oman mielenterveyden taloudellisen hyvinvoinnin sijaan. Minua pelottaa.

Asia 2: minun täytyy nähdä enemmän vaivaa. Tämä tarkoittaa montaa eri asiaa, mutta on päästävä eroon tästä passivoituneesta tilasta kohti aktiivisen tekemisen tilaa. Sitä varten minun pitää todella ottaa itseäni niskasta kiinni ja ravistaa, ravistaa. Huutaa ja kannustaa. Palkita, uhkailla ja kiristää. Kuinka itseään voi uhkailla?

Asia3: minun tarvitsee alkaa unelmoimaan taas. Mutta mistä masentunut unelmoi? Mielen terveys on päämääränä kovin haalea; tarvitsen konkreettisempia, käsinkosketeltavia tavoitteita. On ollut niin helppoa olla sairas ja taistella terveemmän ihon puolesta, mutta kun iho voi paremmin päivä päivältä, en oikein tiedä miten päin olla. Olen liian terve; en voi enää piiloutua sairauden taakse, vaikkakin käytän sitä yhä suojana haikailematta. Mutta minun itseni silmissä minä tiedän olevani niin terve, etten voi teeskennellä sairasta; minulle itselleni minun on myönnettävä, että tässä hetkessä, kesällä, auringossa, minun ihotautini on nujerrettu ja minä olen tarpeeksi terve, jotta voin kutsua itseäni parantuneeksi. Tiedän, että kyseessä on hetkellinen tila ja että talven ja pimeyden myötä kutina, kipu ja laikut tekevät loistokkaan come backin, mutta minä sain lähetteen valohoitoon. Aion unelmoida siitä, että iho pysyykin hyvänä läpi talven pimeyden. Aion unelmoida siitä, että minun elämässäni tulee olemaan sisältöä. Aion unelmoida ja rakastaa itseäni ja unelmiani.

Lääkkeet ovat helppoa ratkaisu. Ota nappi ja PIM, olet terve. Minä en voi valita kaikissa kohdissa helpointa tietä. Joskus on pakko nousta väkisin sängystä ja raahata itsensä pystyyn; herättää itsensä väkisin. Olen viihtynyt täällä kuplassa ja tunnelissa ihan tarpeeksi pitkään ja minä voin aivan yhtä hyvin olla rohkea ja astua ulos. Päättää voida paremmin. Asettaa tavoitteita.

Viikonloppu on lähitavoitteeni: aion viettää sen kokonaan ilman alkoholia. Käydä läpi kaappeja, heittää pois kaikkea roinaa, jota olen harteilleni matkan varrella kerännyt. Nyt on aika.

Moloko - The Time is Now