Itseaiheutettua kipua

"Nesteitä!" huutaa kehoni kränttynä ja minä haluan aurinkoon. Molemmat pyynnöt yritän ottaa huomioon ja kenties huomennakin nautin lounaani rannassa laivoja ihaillen. Kokkasin alkuviikosta ruokaisaa tomaattikeittoa, sillä juhlimisen jälkeen jostain syystä minun aina tekee mieli keittoja, ja tomaattikeitto nyt vaan on vastustamattoman hyvää. Päälle hieman kevätsipulisilppua ja muutama fetakuutio ja luvassa on täyttävä, kevyt, maukas ateria. Eiliset letut olivat myös success ja hetkeksi inspiroiduin. Tekee mieli leipoa ja kokkailla, idättää itusia ja vetää aivan helvetisti röökiä saatana ostaa rucolaa, baby pinaattia ja vuonankaalia ja tehdä raikas salaatti. Ruoka, syöminen, maisteleminen ja makujen yhdisteleminen ovat niin merkittävän suuri nautinto elämässä, että siitä pitäisi muistaa ottaa enemmän irti.

Jokin muukin on muuttunut, mutten ihan tiedä mikä. Olen töissä kokovalkeissa, askeleeni on kevyempi. Painoni on noussut kiitettävästi mukavan tuhteihin lukemiin ja ihoni voi hienosti, ja minä hymyilen ja nauran. Ja olen päässyt aggressiovaiheesta sellaiseen hallintatilaan, vaikkakin edelleenkin tunteilen huomattavan runsaasti. Mutta vaikka tilani on herkkä, tunteet ovat olleet positiivisia tähän asti. Please don't tip the scale.

Iltaisin minä pyykkään, raivaan ja rapsutan, mutta unohdin maksaa laskut, sillä torkahdin onnellisena sohvalleni. Ja jotenkin se oli hyvä. Minä muistelin miltä hiekkatie tuntuu juoksutossujen alla ja päätin ostaa uudet tossut, sillä vanhoista ei ole iloa. Minä hautauduin kesätunnelmaan ja muistutin itseäni siitä, että nyt on jo parempi. Ja kiitin niin kovin montaa, sillä minä en ole ollut hetkeäkään yksin, vailla minkäänlaista tukea.

Ja minun reiteni ovat liikkumisesta hellinä ja ihoni auringosta arkana, mutta ei se haittaa. Itseaiheutettu kipu on parempaa kuin muiden päälleni kaatama, ja minä kestän seuraukset ja tuskan rohkeana ja ylväänä. Ja kehoni itkee nikotiininpuutteessa, mutta onneksi on Burana, tuo terveellinen tupakankorvike. Sinnittelen koko ajan, mutta tämä on käännekohta.

Minun uneni ovat häiritseviä

minä itkin sinun perääsi

vuolaasti virtasin

ja herätessäni tuska oli sanoinkuvaamattoman suurta

Nanosekunnin ajan minun oli maailman huonoin olla vain olla

kunnes muistin olevani sängyssäni (sinun sänkysi, tosin),

turvassa, yksin, turvassa, peiton alla, valossa, kukkien suojaamana,

kissojen vartioimana.

Mutta sisimmissäni pientä minua pelottaa.

Mikä on harhaa ja mikä todellisuutta;

mihin voisin luottaa enää, koskaan, ikinä?

Voiko enää koskaan kukaan olla luottamuksen arvoinen?

Kun läheisin, rakkain, ainoa hylkää, jättää ja pilkkoo palasiksi,

niin hirmuisen pieniksi,

ettei pikaliima tai edes jeesusteippi enää tilannetta pelasta

miksi enää yrittää?

Miksi antaa itsestään

mitään kenellekään

hajotettavaksi?

Kun on liikaa ylämäkeä, sitä alkaa jo pelkäämään alamäkeä.

Zero 7 - Home

Lost in cheap delirium
Searching the neon lights
I move carefully
Sink in the city aquarium
Sing in the key of night
As they're watching me

Take me somewhere we can be alone
Make me somewhere I can call a home
'Cause lately I've been losing on my own

Wrapped in silent elegance
Beautifully broken down
As illusions burst
Too late to learn from experience
Too late to wonder how
To finish first

Take me somewhere we can be alone
Make me somewhere I can call a home
'Cause lately I've been losing on my own

Take me somewhere we can be alone
Make me somewhere I can call a home
Won't you take me home
Won't you take me home
'Cause lately I've been losing on my own
Won't you take me home