Voi. Torkahdin eilen toimistolla lounastauolla tuoliltani. Siestahetki ja liiallinen rentoutuminen. Tänään heräsin vasta 8:30 päälläni huutavaan kissaan, enkä jaksanut eilen kokata mitään järkevää. Siispä lounaaksi taas kerran köyhän miehen kreikkalainen salaatti (feta + kurkku) ja iltapäivä sujunee teetä siemaillen. Olen siinä toivossa, että teen avulla saisin edes jollain tapaa aineenvaihduntani taas normaaliksi, mutta kroppani vastustelee. En ole saanut ruokahaluani kohdalleen vähään aikaan, sillä olen jatkuvasti joko liian nälissäni tai täysin nälätön. Minun on joko kylmä tai kuuma, muttei koskaan hyvä. Kärsin massiivisesta B-vitamiinin puutostilasta, mutten jaksa tehdä asialle mitään. Tuntuu ihan kesältä, sillä kesäisin minun kontrollini katoaa ja alan huojua.
Pientä epätasapainoa siis ilmassa, mutta en hätäile sillä horisontissa ei näy pilviä. Ja minä kellun sittenkin.
Näen sinusta unia, jatkuvalla syötöllä. Käytökseni vaihtelee teurastamisesta ja kiduttamisesta kylmään välinpitämättömyyteen, mutta viime yönä yllätin itseni ja rutistin puolisollesi lämpimän halauksen ja toivotin teille kaikkea hyvää. Ei minulla ole roolia sinun elämässäsi; turhaa minä itken, mutta minuun silti sattuu. Olisin kaivannut asian käsittelyä, kuten olen jo miljoona kertaa toitottanut, ja olen sinulle niin vihainen niin vihainen helpoimman tien valitsemisesta. Jatkuva teema elämässäni; keneenkään ei voi luottaa kuin itseensä. Mitäpä sitten, kun itsekin olen epäluotettava?
Joka tapauksessa toistan vielä kerran: oli hieno kokko. Sano hei roinallesi; tämän asian kanssa kuljetaan enää vain minun ehdoillani, vain siksi, että sinä et jousta minun suhteeni. En minäkään enää jousta sinun suhteesi. Wave goodbye; you do not deserve anything from me anymore.
Olisin jo kyllästynyt surkutteluun, mutta aivoni eivät tee yhteistyötä. Siispä sukellan kirjaan ja mielikuvitusmaailmaan. Leikin, ettei minulla ole mitään velvollisuuksia ketään kohtaan. Haaveilen lämpimistä kesäöistä ja täydellisestä pilkuttomuudesta, mutta ei se auta; nyt pitäisi toimia. Varata lääkäriaika, alkaa pyöräilemään, siivota. Mutta passiivisuus on edelleen vallassa, enkä minä pysty/kykene, en edes yrittämään. Maanantai oli niin kaunis ja aktiivinen, mutta nyt juuri olen hieman voimaton.
Ja minun päätäni särkee.
Palaan takaisin Prahaan mielessäni.
Lentotassu.
Matkaseura ja eväät.
Tätä kun painoi niin valo vaihtui vihreäksi, ehkä.
Virsikirja.
Matkakumppani ihailee maisemia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti