Uusi sivu

* varoitus: tässä merkinnässä on ehkä hieman turhan aggressiivista avautumista *

Ah perjantai. Kahvitonkka ja uusia sanoja. Sijaistamisesta saa henkilökohtaisen verbin korvaamalla nimen viimeisen vokaalin (jos sellainen on) U-kirjaimella ja lisäämällä siihen perään vielä -oida. Marjuloida, Timuloida, Harruloida, Jaanuloida, Tiinuloida, if you get my drift. Hassu erisnimen ja verbin välimuoto, joka olisi varmasti enemmän oikein pienellä alkukirjaimella. Toinen kiva harraste on sänkilöinti, eli sänkyyn meneminen. Minun visioissani sänkyyn mennään sängellisen ihmisen viereen, mutta kuulemma tästä ei ole kyse. Muuten minäkään en liiemmin sänkilöisi ja olen siinä kyllä ammattilainen.

Kaikella rakkaudella muistelen myös sanoja, joilla minua on kuvailtu, joskus aikoinaan tai vaikka nyt juuri. Mursu. Mössy. Pöppä. Vinkeä. Tonttu. Paksutti. Joku kerran erehtyi luulemaan minua vakaaksi ja vakavaksi, mutta tajusi piakkoin olleensa väärässä. Ja joku tampio, joskus silloin, kun minut elämästään menetti, sanoi että minä olen aito. Aito Jaffa, aito timantti, aito sekopää? ...tarkennus jäi uupumaan.

Mutta sanat eivät yksinkertaisesti aina riitä. Tarvitaan tunteita, eikä niitä kukaan osaa kommunikoida koskaan täysin oikein. Ja siis minun tunteeni todella tekevät paluuta, enkä pidä niistä yhtään, sillä ne eivät ole loogisia ja järkeviä. Ne eivät anna tilaa minulle, vaan määräävät tahdin. "Luota tunteeseen!" sanoo äiti, jonka mies on väkivaltainen alkoholisti, mutta rakkautta riittää.

Emmekä me ole sellaisissa sfääreissä, että kukaan minua hakkaisi, ei ei. Minua pidetään tosi hyvänä; kuin sitä kuuluisaa kukkaa kämmenellä. Eikä todella olisi aihetta valittaa ja stressata, mutta. Siinä minä olen paras; siihen minä ryhdyn vaikkei tarkoitus olisi. Niin minä kehitän itseäni, niin minä kärsin. Toimistotyöntekijä, jolla on taiteilijan tempperamentti ja taipumusta itsekidutukseen.

Vuosia olen tuntenut olevani yksinkertainen, epäluova, rajoittunut, tylsä ja yksinkertaisesti en kenenkään arvoinen. Ja sitten sinä jätit minut, kun olen niin vaikea, hankala, monimutkainen. Ja valitsit todellakin helpomman. Ja huonomman sänkilöinnissä, sanan toiseen merkitykseen viitaten. Sinun valintasi, mutta minulle sitä ei ehkä olisi tarvinnut kertoa. Minä kyllä muistan, ihan varmasti, ikuisesti, ja ymmärrän enemmän, paremmin.

Toinen asia, minkä minä nykyään ymmärrän paremmin, on se syy kaiken takana. Minä olen liikaa. Enkä tarkoita liialla mitään hyvää, vaan yksinkertaisesti liikaa ristiriitoja, liikaa tunteita, liikaa odotuksia, liikaa intohimoa (tai ainakin sen kaipuuta, senkin romantiikantappaja) ja ennen kaikkea liikaa minua. Ei minua voi hallita; ei minua voi päättää tehdä onnelliseksi. Minua ei voi edes kovin helposti satuttaa; muut kuin minä itse. En minä ole huono kaikille, mutta sinulle minä olin, sillä vaikka minä rakastin rakastin ja annoin, kaiken ja enemmän, rahani, luovuin kaikista unelmistani ja itkin niin kovin, sinulla ei ollut koskaan mitään annettavaa minulle. Ja se on nimenomaan vika, joka on minussa. Minä tarvitsen niin kovin paljon enemmän, ja se minut tuomitseekin, hitaaseen yksinäiseen kuolemaan.

Sinä olit turha etappi minun elämässäni. Kaikki te tulette olemaan. Menneisyys on jotain, jonka merkitys on tässä tilanteessa vähäistä, turhaa. Minä nostan leukani ja katson tulevaan, eikä sielläkään nyt mitenkään erityisen valoisaa ole, mutta on sentään mahdollisuus onneen. Siksi minä en anna uusia mahdollisuuksia. Siksi minä en koskaan katso uusintoja. Salaa katson.

Tosi hauskaa olla tunnemyrskyssä toimistolla - tulee hyviä kommentteja. TUNKEKAA VITTUUNNE NE MOZZARELLALEIVÄT *vetää syvään henkeä* ja on hirveen kiva ilma tänään, vois ehkä mennä puistopiknikille hihihiii.

Olen hyvin vihainen nuori nainen, enkä tiedä kenelle tai miksi.

Tunteet eivät kerro minulle mitään.

Vedänpä jälleen kerran syvään henkeä

ja Ulluloin hetken.