Ajankohtaisia aiheita ja väsymystä

Herääminen on mahdoton yhtälö - nukkuisin 15 tuntia helposti, jos vaan voisin. Matalapaine vaikuttaa, samoin passiivisuus ja kenties olen taas unohtanut syödä hyvin. Tai ehkä syön likaa; eilen aamulla joku urpo oli jättänyt kahvihuoneeseen wienerpitkoa. Tapoin sen onnessani aamukahvin kera ja vajosin hetkellisesti sokerikoomaan. Ja tänään, juu, tänään olin Karl Fazer Cafén  aamiaisbuffassa... siellä on kakkujakin... minicroissantteja, kurpitsansiemensämpylöitä, juuuuuuuuustoja, smoothie ja tuoremehunurkka ja oi kahvia kahvia (Cappucino ja Presidentin tummapaahtoa päälle, nam), kermaista luonnonjogurttia ja melonisilppua... juustokakkua... sanoinko jo kakkua? Nyt torkun aamiaisyliannostuksen aiheuttamassa koomassa, ja yritän, mutta minun on väsy. Tunnustan torkkuvani tuolilla, mutta en tipu (tällä kertaa).

Koomassani näin unta, jossa olin vahva, rohkea ja itsenäinen ihminen. Oman elämäni herra, hevosen hallitseva ohjastaja. Tyylikäs, kaunis, omavarainen, itsenäinen, rohkea, menestyvä, mielenkiintoinen, mystinen. Olin kaikkea, mitä haluaisin olla, mutta täydellisyys on illuusio, jonka tavoittelu on itsensä huijaamista ja koomassanikin ymmärsin, ettei täydellisyys tekisi minua yhtään sen onnellisemmaksi. Mikä sitten tekee? Tarvitseeko asiaa pohdiskella, jotta se selviäisi vai voinko vain antaa virran viedä?

Vielä kupponen kahvia ja tukka kireämmälle nutturalle. Musiikkia, musiikkia, kovaa kaiuttimista. Minun arkeni ei ole lainkaan hassumpaa. Ja niinpä minä pohdin hetken eilisten keskusteluiden innoittamana vakavia vakavia aiheita.

Muistatteko, kun joskus teini-ikäisenä

kuoleman ajatus alkoi yhtäkkiä hahmottua,

sen lopullisuus selventyä.

Joku puhui itsemurhasta ja ajatus oli kauhea,

mutta silti piti keskustella,

hyvien ystävien kesken,

millä metodilla sitä itsensä listisi,

jos sille linjalle sattuisi ajautumaan.

Joku aina sanoi,

että ampuisi itseään päähän,

mutta ei meillä tytöillä ole ymmärrystä aseista,

enkä koskaan uskonut, että se toimisi.

Joku aina sanoi,

että hyppäisi talon katolta,

mutta minua ainakin kouraisisi ikävästi vatsasta,

enkä pystyisi.

Jäisin reunalla katsomaan alas,

mutta kukaan ei tulisi minua pelastamaan.

Joku tiesi kertoa,

että lääkkeet eivät satu,

ja joku tiesi vastata siihen,

että ne eivät myöskään aina tapa.

Joku istui hiljaa

osallistumatta;

ehkä koska ajatus oli jo käynyt mielessä,

tai ehkä vain, koska tällaisten asioiden käsittely oli hänelle liikaa.

Minä en koskaan osannut sanoa mitään konkreettista,

mutta tiesin kertoa,

että hukkuminen

on

vastoin muiden uskomuksia

levollinen ja rauhallinen, seesteisen miellyttävä kokemus.

Kukaan ei silti olisi halunnut hukuttautua eikä hirttäytyä.

Ja se tyttö, joka sanoi viiltävänsä ranteensa auki teki niin lopulta, muttei kuollut.

Ehkä hän ei halunnutkaan.

Liian moni pakenee tätä maailmaa ilman tietoa siitä, minne tupsahtaa, jos tupsahtaa minnekään siis. Minua surettaa, mutta ymmärrän toki. Suru ja kelvottomuuden tunne voivat viedä mennessään kenet vain, vahvat ja heikot. Mutta jos nyt näistä metodeista puhutaan, olen tainnut löytää suosikkini, joka on toki surullinen ja brutaali, mutta jollain tavalla täysin absurdin kaunis. Tanskassa nuorukainen siis syötti itsensä tiikereille:

Tanskankielinen artikkeli, suomenkielinen artikkeli

Maailma vaan on jännä paikka.

Florence + the Machine - Rabbit heart

-- Here I am, a rabbit hearted girl
Frozen in the headlights --

 

-- I wish that I could just be brave

I must become a lion hearted girl
Ready for a fight
Before I make the final sacrifice

We raise it up, this offering
We raise it up --