Lisää valoa, vähemmän sirpaleita (älä hajoa!)

Vau, hei, yllätyin kovin. Tunnustettakoon, että olen riekkunut viikonlopun poissa kotoa, ulkona elämästä nauttien (HA HA). Ja ehkä olin kokonaisia päiviä stressaamatta. Enkä katsonut vatsaani. Ja kas kummaa; yksi pilkku on lähes kokonaan parantunut. Vain yksi, mutta yksi suurimmista. Ja muutoinkin vatsan iho voi hyvin, eikä punoita vaan hilseilee kevyesti. Kevyen arvokasta hilseilyä. Pienet ilonaiheet. Ei niin pieni ilonaihe on ranskalaisrakastajan matkan tyssääminen Tanskaan. Statuspäivityksen perustella liittyi jotenkin poliisiin (never would have guessed...).

Mutta aamulla olin ihan että vau. En pysty muutoin kuvaamaan. Olin täysin muissa maailmoissa ja luulin ihoni voivan kauttaaltaan huonosti, sillä koipieni laikut ovat ajovalonpunaisia, kipeitä ja silminnähden ärsyyntyneitä. Ja jalkojani olen tässä lähipäivinä vain tuijotellut, kun olen kesäkengissäni ja -mekossani pitkin poikin pyyhältänyt. Jalat näyttävät kamalalta. Ottanen kuvia ja lisään iloksenne tänne.

Kädet ovat niin riemunkirjavat, että minulle itselleni tulee huono olo kun näen ne, ja huonolla ololla tarkoitan sitä, että tekee mieli spyydata kaaressa. Seksikästä.

Tämä on kuitenkin ollut hyvä päivä: palavereita, teetä ja kukkakauppoja. Minulta kysyttiin, menenkö naimisiin, ja minä kysyin "kenen kanssa?". Ja kävin vihdoin apteekissa, ja ihmetyksekseni sain kelakorvausta myös näistä antibiooteista, enkä tiedä miksi. Mutta en minä kysy; hymyilen vaan ja ostan kaiken ja nauran hämmentyneelle farmaseutille, joka tietää kyllä jättää toisen reseptin odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Toivotaan, että toimii. Vihaan antibiootteja.

Kaikki pihan lapset ovat olleet ulkona koko päivän ja minä olen puolialaston ja punalaikullinen, eikä haittaa. Enkä tiedä miksi. Mutta kuten sinullekin tänään sanoin, minulta uupuu yhä kaikki positiiviset fiilikset - olen enemmänkin vaan ok onnellisimmillanikin. Ja katselen ulos ja ihailen taidokkaasti punaviinimarjapensaitani pölyttäviä möttiäisiä. Ne ovat niin täydellisiä ja hassuja, kun roikkuvat pää alassuin pienen pienessä kukassa ja hurisevat. Ja silti minun ihastukseni niitä kohtaan on aika mitäänsanomatonta. Eikä rikkominen saa minua varomaan sirpaleita.

Ja vaihdoin vaivalla bikinit ja kesäisen hameen ja siirryin terassilleni nauttimaan kissan hurinasta ja kirsikkatomaateista, sekä kirjastani, joka sai minut punastumaan bussissa ja nauramaan ääneen. "He sprinted down toward us and cleared the first long dune like a broadjumper. At a glance you would have picked him for a winner in a rare pentathlon - cooking, eating, drinking, wrestling and fucking."

Ja silti, kun illalla palasin kotiin pyöräni selässä apinanraivolla polkien mietin vain huonoja asioita, enkä taaskaan nähnyt sitä pientä valonpilkahdusta missään. Saatana. Se pääsi minulta pakoon.

Siinä se on

Siinä se menee