Onkohan oikeasti mahdollista jäädä koukkuun alakuloon?

Hysteeristä, vaikken jaksakaan asialle nauraa. Huomaan tekeväni itselleni hallaa. Muistelen huonoja hetkiä. Kun keinuin reunalla ja sinä pidit jalastani kiinni. Ja pelkkä putoamisen mahdollisuus sai minut itkemään ilosta. Toki olin humalassa, mutta joskus sillekin on tarvetta - oma paikkansa ja aikansa.

Siitä on niin pitkä aika, muistan. Moni asia on niin paljon lähempänä. Kuinka sitä joskus toivoisinkin niin liikaa, että voisin jo unohtaa, mutta eivät asiat katoa päästäni, ellei niitä syrjäytetä, ja silloinkin ne vain astuvat pieneksi hetkeksi sivuun. Minun muistini on parempi kuin norsun. Enkä siltikään muista edes, miltä sinä tuoksut.

Ei tässä kyllä vielä olla missään aikaansaamisen riemutilassa, mutta rakas kollega sanoi jo, että olen pirteämpi. Se on totta. Poljin tänään töihinkin ja nautin auringosta kasvoillani. Ja söin ihanassa seurassa jättiläislounaan ja kuvasin Helsingin keskustan nähtävyyksi. Leikin turistia. Enkä vastannut enää kysymykseen "miten menee?" heiluttelemalla kättäni aaltomaisesti ja irvistämälllä samalla, päästäen epämääräisen surkean narisevan äänen suuni sopukoista. Ei se ole mikään vastaus (eikä todellakaan mitään, mitä kukaan haluaisi kuulla).

Ja silti istun täällä pimeässä. Tehden en mitään. Huomenna on kiire ja espanjankoe. Ja minä olen vannonut itselleni, etten luovuta, mutta jostain ihme syystä tiedän kyllä, että tämä peli on jo pelattu.

Voinen kuiskata sen ääneen: minä en tule koskaan valmistumaan. Minun kehitykseni pysähtyy. Minä jään vajaaksi ja olen huono. Senkin kanssa voi varmaan oppia elämään, jos kerta kaiken muunkin kanssa.

Voi kuinka usein mietinkään strategiaasi,

ja sitä kuinka oikoluin opinnäytetyötäsi.

Sivu sivulta,

sana sanalta,

kaadoin rakkauttani konkreettisen avun muodossa päällesi.

Annoin aikaa ja tilaa

liikaakin

sillä se kaikki

sai sinut ymmärtämään

kuinka minä, niin ihana kuin olenkin*,

olen vain kivi nilkassa

paino

este

hidaste.

Sinä hylkäsit minut kun minä olisin eniten apua kaivannut.

"Kyllä se selviää; ei se ole niin heikko, kuin miltä se näyttää."

Täydellinen tunnelmakuvaus: Bird and the Bee - Ray Gun

"Will someone come and save my life

I'm caught under the weight of all this talk on life

I wan't a pretty little life

Will someone pull me out tonight

I'm stuck inside the walls of all this sin and strife

I wan't a pretty little life"

 *please note extremely sarcastic tone of voice