Lounastaukomietteitä

Ei jumankeuta. Valoisa hetki. Tein jotakin ja sinä kuuntelit, kysyit ja tuit. Ja vaikka se olet vain sinä, sillä oli merkityksensä. Älä kuitenkaan anna minun murehtimisen ja surun vaikuttaa sinun onneesi, vaan nauti nauti täysin rinnoin! Minä lupaan yrittää voida paremmin, eikä sinun tarvitse minua valvoa. Parisuhteile rauhassa. Halusin vaan sanoa.

Keitin teetä kahvin sijaan ja söin banaanin, jonka olen itse ostanut kaupasta. Ja mietin, että ehkä illalla voisin siivota vihdoin ja laittaa tomaatit kasvamaan, vaikka onkin jo vähän myöhä. Kasvihuoneeni pidentää kasvukautta ja minä voin vielä saada satoa.

Mutta tiesittekö - positiivinen hetki on jännä, sillä se saa pelkäämään alamäkeä ja romahdusta, enkä minä haluaisi millään aina pelätä. Minä liikaa tiedän, että paha olo tulee takaisin. Minä liikaa suren ja murehdin jo etukäteen. Tätä kaikkea on jo jatkunut niin hirmuisen paljon pidempään, kuin mitä olisin uskonut. Ihosairautta, alakuloa ja säätämistä. Kaikki te sanotte, että se helpottaa (ajan kanssa), mutta tapasin erään, jolla tuo aika oli pari vuotta. En minä jaksa paria vuotta tätä. En jaksa paria päivääkään. Minä en jaksa, ja hei nyt on hyvä hetki.

Tulee mieleen mummoni, joka masennuksissaan vetäisi iloisesti nitroja ja alkoholia sekaisin. Eikä kuollut, vaan mokasi siinäkin. Halvaantui ja muuttui puolivihannekseksi, ja vieläkin sinnittelee hengissä, kun oli aina niin sitkeä. Mummo elelee jossain ihan toisessa ulottuvuudessa, jossa hän on nuori ja suudelmaan vastataan kielisuudelmalla. Ja ilmassa on jännityksen tuntua. Olisikohan siellä sitten kuitenkin mukavampaa - elellä omassa mielikuvitusmaailmassaan? Ja miksi moinen valinta - olikohan mummon alakulo vain jatkunut hetken liian pitkään?

Ja sittenhän minulla on tämä iho. Olen hassusti tottunut pilkkuihini. Siis en näe niitä enää. Olen ehkä välinpitämättömyydelläni saavuttanut tavoitteen, epähuomiossa, vahingossa. Mutta tuossahan ne vaan ovat - eivät liiemmin kutia tai häiritse.

Tänään minulla on paljon paljon puuhaa, mutta aion vain olla itsekseni. Lukea kirjaa, istuttaa tomaattia, nauttia omasta seurastani. Terassilla on jo lämmintä. Ostin nakkeja.

Aamu oli paras

sillä kukapa ei haluaisi aloittaa päiväänsä

potkimalla kaaressa oksentavaa kissaa

pois sängyltä

laatta on jännä asia

onhan se ällöä

mutta erityisen ällöä on sulamaton kissannaksulaatta

ja kuten sanoit,

kunnon bulimikon tapaan

kissa suunnisti kaarilaattansa jälkeen

suoraan naksuastialle

toivokaamme,

että uusi erä sulaa hieman paremmin.